Elämää kisojen jälkeen - Mitä on tullut syötyä?

Ajattelin omistaa yhden postauksen tässä välissä ihan vaan ruokajutuille! Koska no.. miksei? Ruoka on hyvää ja syöminen kivaa. Kisojen jälkeiset ruokailut puhuttaa usein paljonkin, tapoja on monia.

Mulle itselle oli aika selvää, että en halua ainakaan suoraan kisojen jälkeen mitään varsinaista mättöruokaa. Suurimmat mieliteot ennen kisoja liittyi puuroon, leipään ja karjalanpiirakoihin - aika puhtaaseen hiilariin. Kisaviikon torstaina astelin kauppaan sillä ajatuksella, että voin ostaa mitä vaan kisojen jälkeen syötäväksi, matkaevääksi kotimatkalle. Mukaan tarttui muutama banaani sekä irtolaarista suola- ja suklaapähkinöitä. Pyörin kaupassa varmaan puoli tuntia miettien, mitä haluaisin, mutta muuta en vain keksinyt. Tietysti olisin voinut mennä ajatuksella "mitä mun saattaa tehdä mieli" ja sen kanssa kasata mukaan kärryllisen erilaisia herkkuja, mutta en nähnyt siinä mitään ideaa. Tunnen itseni - en osaa heittää ruokaa tai herkkuja pois. Olisin päätynyt syömään jotain herkkuja vain sen takia, että olen ne jo ostanut ja pois ei voi heittää.

No, miten sitten kävi? Kisapaikalla söin pahimpaan nälkään banaanin Nutellalla. Join reilusti vettä, varmaan litran verran heti alkuun, ja otin vähän suolaa, kun sitä ei hirveämmin ollut edellisen vuorokauden aikana saanut. Kotimatkan aikana vetelin kitusiin ostamani pähkinät, niitä taisi olla yhteensä päälle 200g. Lisäksi taisin syödä pari riisikakkua ja muutaman meetvurstisiivun.

Kotiin päästessä elämä hymyili! Iltapalaksi keitin nimittäin isoista kaurahiutaleista kunnon puuron. Päälle pakastettuja banaanisiivuja, maapähkinävoita kevyesti suolattuna ja raejuustoa (ainoaa oikeaa Lidlin suolaista-mössöistä-täydellistä raejuustoa). Siihen sivuun vielä puolikas Barebellsin uutuus-proteiinipatukka, se joku valkosuklaa-juttu. Täytyy sanoa, että tuo patukka saattaa olla oikeasti ihan hyvää, mutta puurolle se hävisi 6-0. Tiesin, että puuro on mun juttu, mutta siinä vaiheessa se maistui vielä 10 kertaa paremmalta, kuin olisin osannut kuvitella.

Sunnuntaiaamuna tulikin sitten, ihan suunnitellusti kylläkin, vedettyä kunnon ruokaöverit. Pella's Cafen brunssi Tampereella varmisti sen, että sain täytettyä pitkälti kaikki mieliteot. Alkupalaksi lautasellinen salaatteja ja smoothieta, sitten erilaisia leipiä täytteineen, karjalanpiirakoita, pekonia ja munakasta, jugurttia myslillä ja hedelmillä... Ja päälle vielä juustokakkua, suklaakakkua ja pannaria. Homman nimi oli ALL IN. Sopivat ähkyt ja kotiin päikkäreille. Seuraavan kerran nälkä ilmoitteli itsestään vasta illalla, jolloin väsäsin itselleni lautaselle kaikenlaista pientä naposteltavaa ja paria erilaista dippiä. Jälkkäriksi vähän Ben&Jerry'siä, niin sikeät yöunet oli taattu

Sunnuntaina kyselinkin myös jo Bullilta ohjeita jatkoon ruokailuiden suhteen ja maanantaina palasin periaatteessa ruokavalion pariin. Voin kuitenkin myöntää, että jääkaapissa kummitelleella Nutellapurkilla kävin lusikan kanssa pariin otteeseen, ja illalla piti vielä varmistaa, että maistuuhan se Ben&Jerry's yhtä hyvältä kuin edellisenä iltana. Maistui se :D

Näitä maanantain paria "poikkeamista" lukuunottamatta koko viikko on mennyt ruokavaliota noudattaen. Olen kyllä laskeskellut makroja ja vaihdellut ruoka-aineita sellaisiin, mitä tekee mieli syödä, mutta sitä en laske ruokavaliosta poikkeamiseksi. Viimeisiin dieettiviikkoihin verrattuna ruokamäärät tuntui aluksi hurjan suurilta, vaikka tietysti vielä ei olla lähelläkään niitä määriä, mistä on esim. dieetille lähdetty. Paras juttu on ehdottomasti se, että saan puuroa joka aamu. Puuron lisäksi olen himoinnut ihan hulluna kaikenlaisia kasvisruokia, joka varmaan johtuu siitä, että proteiininlähteet oli dieetin ajan pitkälti kana, valkuaiset ja vaalea kala. Nyt tekee mieli syödä m. papuja, kikherneitä, linssejä ja tofua..

Alle viikkohan tässä on vasta kisoista kulunut, joten on mahdoton tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä siitä, miten reversedieetti tulee loppujen lopuksi onnistumaan. Olin kuitenkin valmistautunut paljon suurempiin taisteluihin mielitekoja vastaan, ja nyt tuntuu siltä, että on ollut jopa yllättävän helppoa.

Toisaalta on myös varmasti useampia syitä siihen, miksi ruokavalion noudattaminen on tuntunut edelleen mielekkäältä. Ensinnäkin, mulla on kova tahto tehdä asiat kunnolla ja se voittaa mieliteot aika helposti. Haluan  hoitaa dieetin jälkeisen ajan järkevästi ja niin, että en ainakaan ihan ihan heti kerää takaisin kaikkea sitä rasvaa, minkä sain dieetin aikana polteltua pois. Aineenvaihdunta ja kroppa täytyy taas totuttaa pikkuhiljaa suurempiin ruokamääriin.

Toiseksi, ruuasta voi nauttia siitä huolimatta, että noudattaa ruokavaliota, sen olen todennut moneen kertaan tälläkin viikolla. Puuroa, marjoja, hedelmiä, bataattia ja perunaa, lohta, itse tehtyä rahkatsatsikia.. Hyvän ruuan syöminen, etenkin nälkäisenä, on jo itsessään niin suuri nautinto, että ei tarvitse pahemmin herkutella millään epäterveellisellä. Ja ne sillon tällöin mässätyt herkutkin maistuu paremmalta, kun niihin ei ole tottunut!

Tärkeimpänä juttuna pidän kuitenkin sitä, että olin henkisesti valmistautunut tähän kisojen jälkeiseen aikaan. En odottanut, että näläntunne häviäisi johonkin, tai että voisin alkaa syömään ihan rajattomasti. Mielitekoja tulee ja menee, mutta dieetin loppumisesta huolimatta en anna niiden hallita ajatuksia. Jokainen suupala tulee tästäkin lähtien olemaan tietoinen valinta, oli se sitten kahmaistu lusikalla puurokulhosta, rahkapurkista tai jäätelöpaketista.

Fitness Classic 2018: Kisaraportti

Noniin! Kisat on omalta osalta ohi, ja ajattelin tässä sunnuntaibrunssia odotellessa kirjoitella vähän kisaraporttia. Sellainen varoituksen sana tähän alkuun, että jos mun naama ärsyttää, kannattaa jättää postaus lukematta, tai ainakin kuvat katsomatta, kisakuvat keskittyy hyvin pitkälti meikäläiseen.

Perjantaina alkoi kisajännitys pikkuhiljaa tiivistyä, kun oli aika lähteä kohti Helsinkiä. Aamulla unta ei riittänyt kovinkaan pitkään, heräsin ensimmäistä kertaa neljän maissa ja viideltä oli pakko jo nousta ylös, kun ei viitsinyt tuhlata hyvää energiaa sängyssä pyörimiseenkään. Pakkailin viimeiset tavarat, vaihdoin lakanat kisavärin varalta vähemmän valkoisiin, söin aamupalaa ja vietin sängyllä makoillen loput ajasta, sain otettua siinä tunnin torkut vielä ennen lähtöä.

Helsingin päässä tein pikaisen kiepin hotellilla, jonka jälkeen suunnattiin rekisteröintiin Kulttuuritalolle. Rekisteröintiin sai jonkin aikaa jonotella, ja niin kuin olin aavistellutkin, mun bikinit ei menneet ensimmäisellä yrityksellä läpi. Ostin kisabiksut käytettynä, ja niiden alaosa oli takaa aika kapoinen, kun sääntöjen mukaan alaosan tulee peittää puolet pakaralihaksesta. (Biksuthan ei siis olleet pienet, vaan mulla on iso pakaralihas... ;)) Ratkoja käteen ja sivusaumoja aukomalla saatiin takaosaan lisää leveyttä pari ratkaisevaa senttiä. Sitten hotellille, nopea tapaaminen tiimiläisten ja kanssa ja huoneeseen rentoutumaan. Fiilis oli tässä vaiheessa todella hyvä ja rauhallinen. Jännitin rekisteröintiä noiden biksujen takia varmaan enemmän kuin mitään muuta tässä viikonlopussa, joten sieltä päästyäni rauhoituin ja rentouduin ihan toden teolla.

Yö meni aika levottomasti, jännitys oli todella kummallista. Mitkään kisoihin liittyvät asiat ei oikeastaan pyörineet päässä, en stressannut, en miettinyt kuntoa tai kisapäivää varsinaisesti.. Mua vaan jännitti, tai ehkä enemmän innostutti, niin että en saanut nukuttua putkeen varmaan tuntia pidempää pätkää koko yön aikana. Aamulla haukkasin hotellihuoneella aamupalat ja tein pienen aamukävelyn siirtyen omalta hotellilta parin kilometrin päähän meikkiin ja hiustenlaittoon, joihin mulla oli aika 7:30 alkaen. Oli aika hurja tunne katsoa ensimmäistä kertaa peiliin meikkauksen jälkeen, kun yleensä huitelee meikittömänä tai ripsivärin ja kulmakynän voimilla..

Meikin ja hiusten ollessa valmiit tunkeuduin hetkeksi meidän tiimiläisen Sarin hotellihuoneeseen hengailemaan, liimailemaan tekokynnet ja odottelemaan kisaväriä, jonne olin sopinut meneväni klo 10 pintaan. Kisaväri mulle laitettiin suihkurusketuksena väripalvelussa. Siinä on kyllä taas yksi tilanne, jollaiseen ei ehkä ensimmäisenä ajattelisi päätyvänsä.. Pukuhuone täynnä alastomia naisia kuivattelemassa värikerroksia tuulettimien ja hiustenkuivaajien kanssa, varoen osumasta juuri värjätyllä iholla mihinkään, hiukset suihkumyssyissä ja tällingit naamassa..

Värjäyksen jälkeen siirryttiinkin kisapaikalle. Takatiloihin saa mennä n. tunti ennen oman kisan alkua, ja siellä on paras yrittää vaan ottaa iisiä. Haukkasin ohjeiden mukaan välipalan (riisikakkuja ja meetvurstia, kyllä maistui hyvältä!) ja heitin hetkeksi pitkäkseen. Kuuntelin ennen kisaa vielä hetken ajan äänikirjaa (Ronda Rousey: My fight, your right) jossaa olin jäänyt kohtaan, josta sai täydelliset kisatsempit.

Vähän ennen oman sarjan alkua huoltojoukot liimaili bikinit kiinni (biksuja liimataan iholle kiinni siihen tehdyllä bikiniliimalla, jotta lavalla ei tarvitse huolia siitä, miten ne pysyy paikallaan tai näkyykö jotain liikaa), läpsytteli iholle vähän öljyä, ja sitten tehtiin kevyttä pumppailua ja poseeraamista. Pumppaillessa olin saanut ohjeeksi ottaa muutaman lusikallisen Nutellaa, tarvitseeko edes sanoa miten hyvältä maistui..? Sitten siirryttiinkin lavan taakse jonossa odottelemaan lavalle pääsyä.

Koko päivän ajan mulla oli todella hyvä, rauhallinen fiilis. Olin innoissani siitä, että vihdoin pääsen kisaamaan, vihdoin tämä päivä on koittanut. Hymyilytti jatkuvasti. Lavan takana jonottaessa keskityin vaan miettimään sitä hyvää fiilistä ja siihen, etten päästä jännitystä ottamaan yliotetta edes lavalle noustessa. Tiesin, että kannustus tulee olemaan aikamoinen, kun All Outin väkeä oli paikalla paljon. Oli älyttömän hienoa kävellä lavalle, kun kannustushuutoja kuului yleisöstä monesta suunnasta.

Lavalla olosta nautin kyllä ihan koko kisan ajan. Poseeraukset sujui, ne tuli kovin automaattisesti. Korkkareilla kävelyä on tullut onneksi treenattua myös, en huomannut horjuvani ainakaan kovin monta kertaa. Nautin olostani, kannustuksista, siitä että sain nyt näyttää sen työn tuloksen, mitä on tähän asti saatu tehtyä. Tähän hetkeen on valmistauduttu pitkään ja otin siitä kaiken ilon irti. Olin juniorisarjassa ensimmäisessä tuomarivertailussa, joka yleensä tarkoittaa aika varmaa finaalipaikkaa. Lavan taakse palatessa sai laittaa valmiiksi kisakorut päälle ja jäädä odottelemaan tuloksia siitä, ketkä kilpailijoista pääsivät finaaliin. Ja olihan se mun nimi siellä joukossa. Se tarkoitti myös sitä, että paikka yleiseen sarjaan on lunastettu, sillä junior- ja mastersarjojen kuusi parasta saavat jatkaa yleisiin sarjoihin. 

I-kävely, eli "finaalikävely" meni ihan hyvin. Tuntui, että muutamassa kohdassa hieman hosuin, mutta homma oli niin moneen kertaan harjoiteltu ja tuli luonnostaan, että pienet jutut ei siellä isoa muutosta päässeet tekemään. Olin ylpeä ja tyytyväinen jo tässä vaiheessa, sijoitusta tietämättä, sillä kaikki meni suunnitellusti. Enempää en olisi voinut tässä kisassa tehdä. Palkintojenjako aloitetaan aina kuudenneksi sijoittuneesta. Mun nimeä ei kuulutettu ensimmäisenä eikä vielä toisenakaan, jännitti.. Sitten kolmantena, eli neljästä sijaa kuulutettaessa tuli tuttu numero ja nimi - 65, Viivi Rantala. 

Kisan jälkeen kävin messualueella nopeasti moikkaamassa perhettä ja muutamaa kaveria. Sain viestillä Bullilta ohjeet kisojen välissä syömiseen ja juomiseen, ja pientä ohjetta poseerauksiin. Junnusarjojen jälkeen oli mastersit ennen yleisiä, joten välissä oli pari tuntia aikaa. Takahuoneessa taas hetki lepäilyä, ennen kisaa pienet pumppailut ja uudestaan lavalle. Yleisessä sarjassa pääsin toiseen tuomarivertailuun, mutta finaalipaikkaa ei enää niistä karkeloista irronnut. Sinänsä harmitti, ihan jo siksi että olisin halunnut vielä päästä lavalle! Olisin halunnut tehdä i-kävelyn uudestaan, vielä paremmin kuin aikaisemmin. Mutta toisaalta ei harmittanut, sillä olin ihan yleisesti tyytyväinen siihen, miten kisat oli sujuneet. 

Kisan jälkeen kävin ottamassa "viralliset kisakuvat", vaihdoin vaatteet, pakkailin tavarat ja lähdettiin Annin kanssa messualueelle. Siellä monet tutut kävi onnittelemassa ja moikkailemassa, otettiin kuvia ja ensimmäisenä herkkuna söin banaanin Nutellan kanssa... Sitten lähdettiinkin kotimatkalle. Oli huippu päivä, mutta illalla oli myös ihanaa päästä kotiin. Purin tavarat laukuista, pesin bikinit, kisakorut ja -kengät, kävin suihkussa pesemässä meikin ja suurimmat kisavärit pois.. Oikein hyvillä mielin sai mennä illalla nukkumaan.

Nyt brunssille, palataan kisajuttuihin vielä myöhemminkin!

Viimeistelyä vaille valmis

Alkuviikko on hujahtanut ohi aika vauhdilla. Maanantai alkoi aamutreenillä, jatkui kevyellä hieronnalla ja iltapäivä kului kaupoilla pyöriessä, kun tein kisaviimeistelyjen vaatimia hankintoja valmiiksi. Eilen tuli sitten tehtyä viimeiset "oikeat" treenit ennen viikonlopun koitosta. Aamulla tein tunnin lenkin harmaassa ja sumuisessa säässä, mieli oli kuitenkin virkeä ja harmaus ei häirinnyt pätkääkään. Illalla vuorossa oli vielä selkätreeni ja päälle aerobinen. Teki mieli pitää treenin jälkeen pukkarissa pienet bileet ihan siksi, että hiitit saa riittää nyt ainakin hetkeksi. Treenin jälkeen homma oli selkeä; kotiin, ruoka ja äkkiä unta, että seuraava (eli tämä) päivä tulisi mahdollisimman pian..

Tänään on nimittäin aloitettu niin sanotut viimeistelyt kohti kisoja. Olen mennyt nyt jonkin aikaa hiilarittomalla ruokavaliolla, ja viimeistelyissä kroppaa täytetään hiilarilla. Voin sanoa, että olin ihan fiiliksissä jo eilen siitä, että pääsin kauppaan ostamaan mm. puuroa, banaania ja riisikakkuja. Eikä aamulla ärsyttänyt tippaakaan edes se, että puuro käytännössä räjähti ensimmäisellä yrityksellä mikroon (harjoituksen puutetta!) Toisella yrityksellä sain jo lähes täydellisen puuron nenän eteen. Varsinaisten ruokien lisäksi loppuviikon ajan kikkaillaan vähän myös mm. veden ja suolan määrien kanssa. 

Parina viime yönä unet on olleet tavallista lyhyempiä, selvästi kisojen lähestyminen alkaa jännittää. Latasinkin pitkästä aikaa puhelimeen Storytel-sovelluksen, josta olen kuunnellut äänikirjoja, niitä kuunnellessa saa yleensä vielä nukuttua tai edes torkuttua hetken pidempään. Eihän sitä tänäänkään malttanut kuutta pidempään nukkua, kun tiesi että mitä nopeammin herää, sitä nopeammin pääsee ruuan kimppuun. 

Kovat treenit on tosiaan nyt tehty, mutta aamuisin teen kevyitä kävelyitä, ja huomenna olisi tarkoitus käydä salilla tekemässä nopea pumppaileva treeni, jolla ajetaan hiilarit "oikeisiin paikkoihin". Myös poseerausta pitää treenata ahkerasti loppuviikko. 

Kisaviikosta puhutaan usein "prinsessaviikkona", mutta omalla kohdalla tätä ei ehkä sellaisena voi pitää. Toki lauantaina ennen kisoja on tiedossa meikkausta, hiustenlaittoa ja värin laittoa, mutta muuten tällä viikolla en kovinkaan paljon sen kummempaa kaunistautumista harrasta. Maanantain hieronta teki kyllä hyvää ja sokeroinnissa kävin eilen, mutta ainakaan itselle se ei ole mitään kovin rentouttavaa touhua. Treenaamattomuudesta nautin sen verran tänään, että pitkästä aikaa jaksoin vaivautua meikkaamaan aamulla. Suhteellisen harvinainen näky lähiaikoina! 

Ihan tietoisesti kaikkien muiden hommien osalta olen jättänyt tämän viikon kalenterista suhteellisen tyhjäksi. Maanantaina tein opparihommia hetken aikaa, mutta on myönnettävä, että ei siihen keskittyminen enää kovin helppoa ollut. Pari verkkoluentoa on tullut kuunneltua, tänään on muutama tunti koulua, ja huomenna viikon ainoa työvuoro. Perjantaina keskitytäänkin jo ihan pelkästään kisajuttuihin.

Kello näyttäisi olevan 9:30.. Olenhan mä tässä jo muutaman tunnin ollut hereillä, joten taidan iskeä pyykkikoneen päälle ja sitä odotellessa pistää äänikirjan pyörimään ja mahdollisesti ottaa pienet torkut ennen lounasaikaa! Seuraavan kerran kirjoittelenkin varmaan jo aikalailla kisafiiliksissä!

Vähiin käy: 1 week out

Huhheijaa, nyt alkaa jännitys nousta pikkuhiljaa. Puolen vuoden dieetti alkaa olla loppusuoralla ja viikon päästä voi sanoa kisojen olevan ohi. En muuten ole ainoa, joka kisoja jännittää, ja oikeastaan jännitys taitaa olla kovempi tuolla tukijoukkojen puolella. Viestittelin nimittäin eilen äidin kanssa kisajutuista ja sain viestin: "Mä varmaan pyörryn sinne." :D

 Nyt kuitenkin vielä kuulumisia tältä viikolta, ensi viikolla keskitytään sitten kisajuttuihin tarkemmin.

Tämä viikko on ollut oikeastaan ihan täydellinen tähän kohtaan dieettiä. Tekemistä on riittänyt niin, että ei ole tarvinnut tuijottaa kotona kelloa ja odotella ruoka-aikaa, koska kuten olen tainnut aiemminkin mainita, ne täysin "tyhjät" päivät on tässä vaiheessa vaikeimpia. Olin viikolla parina päivänä töissä, tiistain aamuvuoro sujui kivasti, mutta perjantaina iski iltavuorossa päälle ihan järjetön väsymys. Osansa oli varmasti sillä, että heräsin salille kuuden aikaan aamulla, enkä nukkunut päikkäreitä kotona ennen töitä, kuten yleensä teen ennen iltavuoroja. Työvuoro oli onneksi kivan rauhallinen, ja selvisin siitä vielä ihan hymyssäsuin kotiin.

Töiden lisäksi aika on kulunut treeni- ja koulujuttujen sekä ystävien parissa, ja väliin on silti vielä mahtunut sopivasti niitä hetkiä, kun saa kotona heittäytyä sohvalle ja nostaa jalat ylös. Olen lukenut lähiaikoina aika paljon kirjoja. Jotenkin tuntuu, että kirjaan on tällä hetkellä helpompi ja mielekkäämpi keskittyä, kuin vaikka jonkin sarjan katsomiseen.

Treenit on kulkeneet edelleen kivasti. Tehtiin jo tiistaina jalkatreeni, joka oli itse asiassa viimeinen laatuaan ennen kisoja! Fiilis oli aika huippu sen jälkeen, taas yksi juttu joka konkretisoi sitä, miten lähellä kisat on. Hiitit alkaa vähän jo painaa jaloissa, "30 sekuntia täysillä" ei ole enää läheskään yhtä kovaa kuin vaikka kaksi viikkoa sitten. Vaikka fyysisesti vähän jalka jo painaakin, niin edelleen mieliala on pysynyt todella hyvänä enkä edelleenkään koe olevani kovin väsynyt tai nuutunut. Tietysti, kuten perjantaina huomasi, väsymys iskee helpommin esim. töissä, kuin yleensä.

Aamulenkeille olen saanut tällä viikolla seuraa pariinkin kertaan, joten niitä on ollut todella kiva tehdä, vaikka en vieläkään mikään varsinainen lenkkeilyn ystävä ole. Ystävän kanssa höpötellessä tunti kuluu paljon nopeammin, kuin kuulokkeet korvissa tarpoessa. Kelit on kyllä myös suosineet maanantain sadetta lukuunottamatta ja aamuisinkin tuoksuu jo ihan keväältä.

Eilen harrastettiin pientä kotimaan matkailua Sinin kanssa, kun suunnattiin aamupäivällä kohti Helsinkiä. Käytiin Art of Posing -poseeraustreeneissä, jotka tuli juuri sopivaan saumaan! Pientä hiomista poseerauksiin ja i-kävelyyn tehtiin, mutta viikossa ehtii tarpeeksi harjoittelemalla iskostamaan vielä päähän kaikki muutokset. Luulen, että tämä myös vähän lievensi kisajännitystä omalta osaltani, koska sai tavallaan "uusia silmiä" katsomaan noita poseja. Ei tunnu niin hurjalta sitten nousta viikon päästä yleisön eteen lavalle.

Poseerauksien jälkeen harrastettiin vielä saliturismia Mayor's gymillä. Sali oli aika hiljainen ja saatiin tehdä rauhassa meidän selkä-takaolkapäätreeni. Pois lähtiessä tajuttiin, että olisi voinut katsoa mihin suuntaan parkkihallia jättää auton, mutta löytyi se sieltä ja päästiin kuin päästiinkin paluumatkalle. Matkalla poikettiin Ideaparkiin tekemään mulle viimeiset hankinnat kisakorujen osalta. Nyt alkaa olla kaikki valmiina!

Äsken sainkin Jarilta ohjeet kisaviimeistelyihin, jotka alkaa keskiviikkona. Tänään olen pitänyt lepopäivää, huomenna ja tiistaina teen vielä ihan normaalit treenit ja aerobiset kuten tähänkin asti. Palailen viimeistelyviikon meininkeihin seuraavassa postauksessa, sillä nyt jatkan sunnuntain viettoa siivoamisen ja ruuanlaiton merkeissä!

Ajatusten voima

Tän tekstin aihe pyörii mun päässä tosi usein. On pakko kirjoittaa nämä ajatukset tänne. Ensinnäkin siksi, että haluan ne ylös, muistutukseksi itselle. Mutta myös siksi, että toivon, ja uskonkin, että tästä tekstistä voi jokainen saada itselleen jotain.

Ihmisen päässä pyörii päivän aikana monta kymmentä tuhatta ajatusta. Ei siis vain tuhansia, vaan kymmeniä tuhansia. Suuri osa niistä tulee ja menee. En tiedä onko jollain erittäin syvällä meditaatiolla mahdollista hiljentää kaikki ajatukset, mutta muutoin ajatuksia pyörii päässä jatkuvasti. Se, että niitä ei voi ehkä hiljentää, ei kuitenkaan tarkoita etteikö niihin pystyisi vaikuttamaan.

Multa kysytään aina välillä, miten jaksan olla niin positiivinen. Onpa jopa kysytty sitä, onko mulla kaikki ihan hyvin elämässä, kun löydän iloa jostain todella pienestä asiasta. Mun positiivisuutta on jossain määrin koitettu vaientaa - "Hei se on vaan xxxx (valitse tähän sana kuvaamaan jotain pientä asiaa), ei se oo noin siisti juttu." Mutta hitto sentään, ne pienet asiat on just niitä, jotka tekee elämästä elämisen arvoista. Ainakin mulle. Mä haluan, että jokainen päivä mun elämässä on niin hyvä kuin mahdollista. Tietysti on niitä isompia juttuja, joita odottaa aina vähän pidempään, ja joista iloitsee ehkä vielä asteen enemmän, koska ne on harvinaisempia. Tuleva kisapäivä, ulkomaanmatkat, koulusta valmistuminen... Mutta jos ne on ainoita asioita, joista löytää elämässä iloa, on arki aika ankeaa. Ja arki on kuitenkin se, joka vie suurimman osan meidän elämästä.

Positiivisuus ja sitä kautta onnellisuus ei ole asia, minkä joku tuo sulle nenän eteen. "Tässä ole hyvä, nyt osaat nauttia elämästä. " Se on asia, johon täytyy opetella. Omaa mieltään voi kouluttaa. Sillä on iso vaikutus, aloitatko viikkosi ajattelemalla "Ääh, ei jaksa" vai "Jess, uusi päivä, let's do this!"  ja väitän, että näiden kahden ajatuksen välillä sä voit joka aamu tehdä valinnan. Tietysti välillä on niitä päiviä, että silmät ei tunnu aukeavan ja ei tee mieli pompata sängystä ylös herätyksen soidessa, mutta niistäkin saa oikeasti paljon parempia, kun ei jää siihen mielialaan vellomaan.

Niinäkin aamuina voit miettiä "Mikä tästä aamusta tekisi edes vähän paremman?" Kuppi kahvia tai hyvää teetä? Aamulenkki tai joogahetki? Hyvä aamupala rauhassa syötynä? Jonkun hyvän biisin tai podcastin kuuntelu? Varmasti löydät jonkun jutun. Aamu lähtee kivasti käyntiin ja teet helpommin hyviä valintoja koko loppupäivän, kun fiilis kääntyy paremmaksi. Illalla voit olla tyytyväinen siihen, miten päivä on sujunut.

Toisaalta vaihtoehtoisesti voit ajatella, että tänään ei jaksa eikä huvita. Siirtää herätystä puoli tuntia eteenpäin ja maata sen puolituntisen sängyssä kuitenkaan saamatta enää kunnollista unta. Lähteä kiireessä töihin ja jättää aamupalan syömättä "koska ei ehdi". Jättää tervehtimättä työkavereita, koska itsellä on huono fiilis, ja ehkä jopa tiuskia vastauksia sulle esitettyihin kysymyksiin koko aamupäivän ajan (jotta saat sen huonon fiiliksen varmasti tartutettua muihinkin). Iltapäivällä voit mennä kotisohvalle makaamaan velloen itsesäälissä, kun nyt on ollut niin huono päivä. Skipata treenin, koska "ei siitä kuitenkaan tänään mitään tulisi". Ja jatkaa seuraavana päivänä siitä, että on morkkis edellisen päivän huonosta syömisestä ja treenaamattomuudesta. Ja mistä kaikki lähti? Siitä että sait uskoteltua edellisenä aamuna itsellesi, että päivä on huono. Ei se ollut siitä päivästä kiinni. Ulkoiset tekijät olivat pitkälti samat, kuin mitä ne olisivat mahdollisesti hyvänäkin päivänä.

Mä teen joka päivä, välillä tietoisesti ja välillä ihan tiedostamattani, positiivisuuteen liittyviä harjoituksia. Kirjoittelen ylös asioita, joista iloitsen. Etsin arjesta asioita, jotka on siistejä ja tuntuu hyvältä, ja toistan niitä. Koitan tehdä positiivisesta ajattelusta rutiinin. Se oikeasti toimii. Joka ilta osaisin kertoa varmasti ihan vähintään kymmenen asiaa, jotka juuri siitä päivästä on tehnyt paremman. Ne jutut on pieniä, ja voi tuntua monelle vähäpätöisiltä, mutta sitä ne ei todellakaan ole. Kun pieniä ilonaiheita kertyy paljon, ne muodostaa päivistä sellaisia, että negatiivisetkaan asiat ei saa mieltä matalaksi kovin helpolla.

Antakaas kun näytän esimerkkiä. Kello on nyt just 12:27 ja näistä asioista oon iloinnut tänään:
Aamupaino alle 60kg (ei ole sitten muutamiin vuosiin ollut noin matala)
Ei ollut pakkasta, joten sai laittaa kevyemmän takin lenkille.
Pieni sade, joka auttaa toivottavasti sulattamaan lumia.
Hyvä podcast, jota kuunnellessa tunti hujahti äkkiä (Antti Akonniemen podcast, vieraana Vilho Ahola).
Aamupalamunakkaan kaverina hapankaalia, nam!
Iso kuppi kahvia.
Lakananvaihto, illalla pääsee puhtaisiin lakanoihin.
Söpöjä vaaleenpunasia juttuja, kuten huppari, keittiövaaka ja kahvikuppi, jotka on joka päivä yhtä piristäviä.
Oppari etenee ja sitä on kiva kirjoittaa!
Kirjastossa pitäisi olla hyllyssä yksi kirja, jonka ajattelin seuraavaksi lukea.

.. Oikeastaan voisin jatkaa tätä listaa vielä aika paljon pidemmäksikin, mutta eiköhän tämä riitä. Voisin vaihtoehtoisesti keskittyä negatiivisiin juttuihin, ei niitäkään olisi vaikea löytää. Miksi tekisin niin, kun saan näin pienistä jutuista niin paljon iloa?!

Dieettiarkea: 2 weeks out

Taas on viikko kulunut siitä, kun viimeksi olen tänne kirjoitellut. Tällä hetkellä päässä pyörii toisaalta tosi paljon kaikkea, mistä voisin kirjoittaa, mutta tavallaan lyö silti ihan tyhjää. Tuntuu, että on tapahtunut paljon, mutta tarkemmin miettiessä ei kuitenkaan mitään kovin ihmeellistä. Elämä tuntuu siiiistiltä, mutta en osaa ehkä kertoa miksi. Tekisi mieli kirjoittaa siitä, miten iloita elämästä ja pienistä jutuista, mutta en osaa selittää. Joten kirjoitan nyt vaan, mitä olen tehnyt ja millaisia fiiliksiä kohdannut tällä viikolla. Ehkä tämä kertoo jotain ihan itsessään.

Viime sunnuntaina suuntasin Riihimäelle äidin luo yhdeksi yöksi. Siellä pääsin  rentoutumaan saunomalla, leipomalla ja kokkaamalla; ruuanlaitto ja leipominen on mulle yksi mieluisimmista tavoista viettää aikaa. Tein kasvissosekeittoa, sämpylöitä ja appelsiini-suklaakakun, jonka valmistamiseen sain kulutettua melkein neljä tuntia aikaa. Etenkin kakku sai kovasti kehuja, enkä sinänsä ihmettele, niin hyvältä se ainakin näytti. Ja voiko appelsiini-suklaa-yhdistelmällä edes mennä pieleen? En usko!

Maanantain alkajaisiksi jouduin nöyränä toteamaan, että mulla on selkeä asenneongelma talvea kohtaan. Olin suunnitellut aloittavani viikon aamulenkillä. Suunnitelmasta ei tietenkään poikettu lumisateesta huolimatta, mutta lähdin liikkeelle sillä ajatuksella, että talvi on syvältä ja lumisateessa lenkkeily vielä syvemmältä. Päälle tunnin lenkin aikana asiaa ehti pohtimaan rauhassa ja kotiin palatessa olikin jo vähän eri ääni kellossa. Lenkkeily oli ihan jees ja syvältä oli ainoastaan mun oma suhtautuminen asiaan.

Tällä viikolla on tullut tehtyä älyttömän hyviä treenejä! Pumpista en voi enää puhua näillä hiilareilla (tai siis, niiden puutteella.) Hiiteistäkin olen alkanut jollain kierolla tavalla jopa tykätä. Treenien vastapainoksi viikko on ollut myös erittäin onnistunut kehonhuollon suhteen, sillä itsenäistä kehonhuoltoa on mahtunut jo neljälle päivälle. Kyllä, yhden viikon sisällä, uskokaa tai älkää! Ne jotka mut tuntee, ei suostu uskomaan, mutta nyt en edes valehtele. Youtube ehdotti mulle yksi ilta jostain syystä jotain joogavideota, jonka innoittamana päädyin kokeilemaan joogaa seuraavana aamuna. Sehän olikin aika kiva aloitus päivälle. Parin aamujoogan lisäksi on tullut vietettyä oikein miellyttäviä hetkiä putkirullan ja hierontapallon seurassa. Eilinen jalkatreeni tuntui kuitenkin kertovan, että on kannattanut. Kroppa ei tuntunut yhtään niin jumiselta kuin vaikka viikko sitten. Oli se sitten lumevaikutusta tai mitä hyvänsä, niin pyrin samaan jatkossa. 

Torstai oli tämän viikon, ja oikeastaan ehkä myös koko dieetin vaikein päivä, sillä jostain syystä kärsin ihan järjettömistä mieliteoista. Olin töissä iltavuorossa, ja olisi rehellisesti tehnyt mieli syödä itse kaikki asukkaille tarjottavat ruuat - jääkaapit notkui mm. leipää, marjarahkaa, mangojugurttia, kiisseliä kermavaahdolla, rahkapiirakkaa ja pääsiäismunia. Laitoin kavereille viestiä, että nyt tekee tiukkaa, ja se auttoi. Sain tsemppiviestejä ja muistutuksen siitä, että kisoihin on enää pari viikkoa. Päädyin myös itse siihen, että melkeinpä mitään edellämainituista "ruuista" en tavallisesti himoitsisi, eikä ne ole mitään ykkösherkkuja mulle. Järki löytyi taas päähän pienen mietinnän jälkeen ja fiilis koheni vauhdilla. Olen säästynyt pitkälti koko dieetin sen kummemmilta mieliteoilta, joten ehkä yksi tällainenkin päivä piti välissä kokea.

Eilen kävin Jarin luona kuntotsekissä ja hakemassa ohjeet vielä viimeiseen rutistukseen ennen kisaviimeistelyjä. 10 päivää näillä kujeilla, ja sen jälkeen alkaa viimeistelyt. Tuntuu ihan hullulta. En osaa seistä käsillä, mutta silti voin sanoa, että nämä 10 päivää menee vaikka käsillä seisten. Ja toisaalta ei tunnu edes siltä, että tarvitsee sanoa noin, koska edelleen tämä touhu on oikeasti kivaa mun mielestä. Tietysti odotan kisoja ja dieetin päättymistä, sitä että pääsee syömään enemmän ja treenaamaan vielä kovemmilla tehoilla, mutta en vieläkään koe kärsiväni. En joudu käyttämään joka hetkeä päivästä siihen, että repisin itseäni pelkällä tahdonvoimalla salille tai lenkille, tai välttelisin kaikkea ruokaan liittyvää etten sorru syömään. Arki on rullannut tosi kivasti vielä näillä viimeisilläkin viikoilla. 

Nyt lauantain ajankuluksi taidan jatkaa tästä opparihommien pariin. Projekti on edennyt ihan kivalla temmolla ja kirjoittaminen sujuu, kun sitä saa tehdä omilla aikatauluilla ja omaan tahtiin. Olen todennut itselle parhaimmaksi "lause sinne, toinen tänne" -tavan. Ei turhaa stressiä tästäkään - tarkoitus ei ole saada mitään "heti valmista" aikaan, vaan pikkuhiljaa muokkailla ja lisäillä tekstiä. Se muotoutuu siitä omaan tahtiin, joka on ainakin tähän mennessä ollut oikein riittävä.